Tuulen varjosta Vihreään taloon ja ylistys keskinkertaiselle ymmärrykselle

Luovuin siitä. Tuulen varjosta. Viimeinen luku ei - kuten arvailin - tuonut enää mitään yllätystä. Se oli asiallisen hellä saatto ulos tarinasta.

Jäin kaipaamaan erään kirjan henkilön mainiota puheentapaa ja asioiden esittämisen taitoa. Fermín - tuo Barcelonan kekseliäs selviytyjä. Fermín Romero de Torres sai vaikka mustasta valkoista ... toistuvasti lukiessa mietin, kuka on hänen tyyppivastineensa Suomessa(kirjallisuudessa), mutta en saanut sitä mieleeni.
Odotin, että Fermínin olemassaololle tarinassa kehkeytyisi jokin dramaaattinen yhteys, jokin muu kuin toimiminen päähenkilön auttajana, mutta sellaista ei sitten kehkeytynytkään. Vai jäikö se minulta huomaamatta?

Hämmästyneenä olen selaillut bloggareiden lukukokemuksia Tuulen varjosta.
Yhdyn ylistyskuoroon enemmistön lailla.

Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että Tuulen varjo kirjalla ei ole ansioita, tai jos on, niin vain paikoin. Olen törmännyt jopa suoranaiseen ivaan ja pilkkaan Zafónin kerronnan ja kuvailun tapaa kohtaan.

Asia, joka vaivaa on tämä: Muutamissa blogistanian suurvaltojen osissa henkilöt ovat huomanneet Tuulen varjo -kirjassa juonellisen reiän. Olin tästä tietoinen jo aloittaessani kirjan, siksi tarkkailin juuri tätä mainittua "aukkoa". Tämän ainoan asian suhteen harrastin tiedostettua, kriittistä lukutapaa. Muutoin luin kuin pellossa. (Ontuuko vertaus?)

En huomannut juoniverkossa reikää. Olen huono näissä.

Ja siis Thanks God ja ylistys keskinkertaisuudelle(ni) ... Nautin kirjasta, oleskelin kirjassa. Asuin siinä. Asumisoikeus oli todella pitkä, sillä puoleen väliin saakka luin vain muutama sivu kerrallaan.

Kömmin sivuille kuin peiton mutkaan iltasella.
Tuulen varjo oli karkki, se oli Fazerin salmiakkipussi. Piti saada mutustella ilman kirjallisuuskentän tuomareita, tahnoja ja hammaslankoja.

Kyllähän se on aina ihmismielessä kiusaus ylevöittää itsensä jonnekin massoja korkeammalle. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu kertomalla keskinkertaisille, että juuri lukemamme hieno tarina ei tosiasiassa ole lainkaan hieno. Tulipahan luettua - kirjoitti eräs kuittinaan Tuulen varjosta.

Jotain menetetään, kun tarinankerronta jää ylikriittisten itsensäkorottajakyynikoiden tallattavaksi. Varoitan jokaista minkä tahansa kirjan potentiaalista lukijaa: älkää antako yhdenkään kirjallisuuskriittisyyspyrkyrin erehdyttää itseänne. Toisinaan heidän toimintansa perustuu vain seuraavaan kaavaan.
Pidä siitä, mistä toiset eivät. Erityisesti pidä sellaisesta, mistä ne miljoonat toiset eivät ole koskaan kuulleetkaan. Tee se tiettäväksi. Halveksi hienoisesti suuren joukon suosikkia. Parasta olisi, jos sinulla ei sellaiseen olisi edes tuntumaa.
Massojen tarinat eivät ole sinun. Sinua eivät Carlos Ruiz Zafónit kosketa. Zafónhan on punonut tarinansa ties mitä solmuja käyttämällä ja sinä et sellaiseen punokseen ui.


Uskotaan, uskotaan, on siellä varmasti käyty kirjallisuuskritiikkiluennolla ja parilla muullakin.

Kaikella kunnioituksella monimuotoisuutta kohtaan, laittamatta paremmuusjärjestykseen kykyjä ja kynenemättömyyksiä, mutta se vaan on niin älyttömän mukavaa, kun on tallella kyky lumoutua.

Aivan toinen asia kuin muka-asiantuntijalausunnolla annettu lähes perusteeton tuomio, on kirjan kuin kirjan tutkiminen. Tuulen varjon osalta en ole siihen vielä ainakaan blogistaniassa törmännyt. Kukapa sitä tutkielmaansa tänne muiden kopioitavaksi luovuttaisikaan. :)

Suoraan varjosta ...
-Päinvastoin. Hullu puhuu, pelkuri on hiljaa, viisas kuuntelee.
-Kuka niin on sanonut? Seneca?
Ei. Braulio Recolons, jolla on lihakauppa Calle Aviñónilla ja ilmiömäiset lahjat makkarantekoon ja joka lähtöön sopivan aforismin keksimiseen.


Huomaan närkästyneeni. Eihän minulla ole mitään syytä puolustaa mitään, ketään, ei ketään mitään vastaan. Tuulen varjo ei tarvitse puolustuspuhetta.


Erotuskiini varasin lääkettä. Sitä annostelee Mario Vargas Llosa. Ja kuinka annostelee. Voi käsipäivää, lauseoppi pisteet, pilkut, kaksoispisteet - ne toimivat ihan oman lainsäädäntönsä mukaan, dialogi piiloutuu suoraan kerrontaan ja kaikkea muuta. Muutaman sivun jälkeen huomasin, että ääneenluku auttaa, kun rakenne menee monimutkaiseksi.

Nyt saa illanrauha tulla, saa tulla aurinkoiset iltapäivät. Kirja on. Ja tällä kertaa en etsi juonellista aukkoa.

Lievää ylpeyttä tunnen siitä, että minulla on vuoden -78 painos (Kirjayhtymä Arena)eli ensimmäinen painos. Kannen kuva poikkeaa paljolti myöhemmän painoksen "sammakkoeläin"-kuvasta. Sain sen ystävältä, jolle se oli kulkeutunut jostakin, mutta alunpitäen se on toiminut lainakirjana Kristiinankaupungin kirjastossa. Leiman päällä on toinen leima "SÅLD MYYTY". Takakannen sisäpuolella on tasku ja siellä vanhanaikainen eräpäivän ilmaiseva pahvinen lainauskortti, jossa lukee "POISTETTU -01". Vihreä talo on kulkenut ja nyt se on minulla. HUIKEAA!

Kirja on hyvin luetun näköinen, vai pitäisikö sanoa hyvinluetun ...

En tahdo luopua siitä

Hitaasti ja nautiskellen olen lukenut Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo -kirjaa.
Samalla kun asiat alkavat selvitä, samalla kun tarina kiertyy sinne ja tänne, kulkee menneeseen ja takaisin, minä lukijana hidastelen.
En tahdo pois tästä tarinasta.

Dramatis personae 1966 - viimeinen luku ja arvaan kyllä, että tähän mennessä itse tarina on kerrottu.
Dramatis personae
Määritelmät:
A list of characters in a play, usually arranged in order of first appearance.

Seitsemän sivua jäljellä ...