Alemman kerroksen konttoristit hakkasivat kirjoituskoneitaan, isosiskoni pianon koskettimia. Siskolla oli Mozart. Minulla oli mielikuvitus. Kuljin seinustoilla. Anatomian laitoksen kalliolla leikin prinsessaa.
Meidän korttelin asukkaat niinkuin heidät muistan: Hällin täti, Haverisen rouva ja sen poika, Siikamäen rouva, Hurskainen, talkkari, pikku-Harri ja sen äiti sekä vastapäisen talon ylihoitaja. Heidät vain muistan ja osasta heistäkin muistan vain muistikuvan.
Ei saa tuijottaa, sanoi äiti ja otti kädestä kiinni. Ei esimerkisi saanut tuijottaa naista, jolla oli valtava kääryle päässään. Vähän kuin turbaani.
Pakkohan sitä oli katsoa. Ja jotenkin se heti huomasi, että sitä katsoi. Piti äkkiä kääntää päätä toiseen suuntaan. Se ei ollut ihan pulimummo, eikä edes kassialma. Yhtään ei valaissut, kun joku puhui mielisairaudesta tai muusta sen suuntaisesta. Puhuttiin, että sillä oli pään ja sen ison kangasmäärän väliin piilotettuna omaisuus. Rahaa ja arvopapereita, joita se ei uskaltanut viedä pankkiin.
Ja juuri siksi sitä piti yleisen saunan pukuhuoneessa seurata, että näki kun se kietoi auki sitä kätköään. En onnistunut näkemään niitä setelinippuja ja osakepapereita. Äiti piti huolen, että emme olleet kauaa samassa pukutilassa, joten omaisuusasia jäi selvittämättä. Nainen oli mysteeri. Ja jäi mysteeriksi.
Yleisessä saunassa kaikki oli runsasta. Iho, läski, muodot, vesi, kaikuvat äänet, irronneet hiukset, höyry ja ihmisten määrä.
Sauna. Bad. Meidän rapusta ulos pihan puolelta. Piha oli olemattoman pieni. Se oli asfaltoitu maakaistale Ilves-nimisen korttelin uumenissa. Siellä kuitenkin oli se yleinen sauna. Muutama porrasaskelma mentiin alaspäin katutasosta. Ensin oli kassa, johon pesutilojen ja sauna käyttö maksettiin. Siitä sai myös ostaa limsaa ja pilsneriä. Me ostimme joskus keltaista limsaa. Oli semmoinen limsapullon avaussysteemi, että jos kiskaisi liian kovaa, niin se repäisylipare vain jäi käteen ja sitten oltiin vaikeuksissa. Muistan, että se tapahtui monta kertaa.
Pesutilassa kolisi ja kalisi, litisi ja lotisi. Siellä näki sellaisen naiseuden kokokuvan, ettei missään. Sinkkiämpäreihin laskettiin vettä kraanasta ja penkeillä istui saippuavaahdotettuja possunpunaisia tätejä ritirinnan.
Äiti piti tarkkaan huolen, että meillä oli aluset mukana. Jotain epähygieniaa siinä yleisessä saunassa ehkä oli, mutten oikein tiennyt mitä. Kun sitten muutimme pois Krunikasta ja saimme ihka oman kylpyhuoneen ammeineen ja suihkuineen, olimme jotenkin helpottuneita.
Mutta silloin olinkin jo yksitoista.
Yleisen saunan löylyhuone oli korkea - kuin antiikin ajan näyttämön katsomonpuoli, istumatilaa monta askelmallista. Siellä sai läiskiä vastoillakin.
Mariankatu 14 saunassa oli turbaanipään lisäksi muutakin, mitä ei niin saanut katsoa. Kuppaus. Pesutilan toisella laidalla oli verhoilla eroteltuja alueita, joissa työskentelivät pesijä ja kuppari. Näin virtailevia verivanoja veden mukana ja kupparinsarviakin. Kun se verho avattiin, näin kun kuppari heitti riuskasti vettä pesupöydälle ja viimeisetkin pahat veret katosivat lattiakaivoon. Pesijän käsittelystä tuli punakoita tätejä.
Meidän korttelissa Ritarikadun puolella oli ihana paperikauppa ja siellä maailman ihanin myyjätäti. Hienokäytöksinen ja ystävällinen aina. Myyntipöytä oli sellainen lasivitriini, jonka uumenista vedettiin isoja laatikoita, joissa oli kaikkea mitä saattoi itselleen toivoa. Joka kynälle ja kumille oli oma lokeronsa. Sitä vain ihaili. Seinän vierus oli korkeuksiin asti täynnä ja jos tarvitsi jotain sieltä ylempää, niin paperikaupan täti kiipesi apurappusille. Sain käydä ostamassa sieltä silloin tällöin vihon, kynän tai kumin, joskus kirjekuoren tai postikortin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti