"Onhan sitä kaikkea ... tyhjää ja tyhjän täytettä"

"Onhan sitä kaikkea ... tyhjää ja tyhjän täytettä"

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Lukulakon rikkuri tarttuu Ruusun nimeen

Vakaa päätös olla aloittamatta ainuttakaan romaania ennen kuin tenttikirja on kahlattu läpi kaatui illalla Umberto Econ Ruusun nimen ensilehtien selailuun. Jokin mystinen voima kiehtoi heti kirjan sisällyksen vaiheilla. Tenttikirja on käden ulottuvilla, mutta ajatus on benediktiläisluostarissa ja suorastaan odotan, että minut imaistaan tarinaan ja sen sivupoluille.

Toissapäivänä sain päätökseen Tiina Piilolan kirjan Mahdollisten maailmojen paikka. Kirjan anti oli tarinat tarinassa ja sivujuonteet. Mahdollisia mahdottomia kudelmia. :)

Palataan Ruusun nimeen. En lue sattumaksi sitä, että Umberto Eco on lingvisti. Kielitieteestä tässä nyt on kyse muutoinkin. Opintotehtävissä ja tenteissä. Kaikessa. Nythän olisi ollut paikallaan Econ tieteellinen teos Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Sellaisiahan tässä tulisi työstää. Mutta imu käy keskiaikaiseen luostariin. Eipä tässä vaiheessa ole oppineisuuttakaan, jota osoittaa.

On muuten käsittämätöntä, että joku on voinut suorittaa filosofian tohtorin tutkinnon 22 vuotiaana ! Käsitellyt Tuomas Akvinolaisen estetiikan ongelmia.

(Googletan estetiikan ongelmat)

Jos on Umberto Eco varsinainen kyky ( semiootikko, keskiajan estetiikan tutkija, joukkotiedotuksen asiantuntija, lingvisti ja filosofi, kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja -vain muutamia mainiten), niin sitä lienee myös ollut Akvinolainen, ainakin mitä tuotteliaisuuteen tulee. Hänen filosofinen ja teologinen tuotantonsa on valtava.

On väitetty, että hän kykeni sanelemaan samanaikaisesti kolmea tai neljää eri tekstiä ja pystyi tuottamaan selkeää proosaa nukkuessaankin. Runojakin hän kirjoitti.

Kuinka - miten ihmeessä - meistä toiset ovat niin tuotteliaita, niin täynnä tietoa ja taitoa yhdistää historia, aatesuunnat, mystiikka, kristinuskon jännitteet ja kaiken kukkuraksi sisällyttää sen jatkoksi sarja viittauksia ja merkityksiä?

Olen lukenut Ruusun nimestä arvioita. Jotkut löytävät kirjasta kerrontateknistä epäpuhtautta. Joku oppineisuudella kuorrutetun perusdekkarin -eikä mitään muuta.

Dekkarigenressä poikkeava, sanoo läheinen. Tummasävyinen, hän lisää. Ehkä jopa toiseen kertaan luettava. Virtuoosimainen ja nokkela.

Minua kiehtoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti