Kerron myöhemmin kokkomobiilista, rättisitikasta, Paxista, Pectuksista sekä Elannosta, elannon kuiteista, jotka piti säilyttää ja sinisen pahvirasian suklaanapeista. Kerron Tervasaaren keinuista ja Säätytalon puiston leijonaluolasta. Kerron Fazerin myymälästä ja meidän pihan yleisestä saunasta.
Pakko kuitenkin aloittaa siitä, mikä muistuu mieleen ilman yhtään mutkistavaa ajatusta.
Pakko aloittaa tuoksuista. Asioista, joihin liittyy nenän aistimukset.
Tutkija Edwin T. Morris on todennut, että hajujen kohdalla ei ole varsinaisesti olemassa lähimuistia. Kaikki tuoksujen herättämät muistot kumpuavat suoraan pitkäaikaismuistista, ilman kielellistä tulkkia.
Presidentin linnan liepeillä
Siinä oli kumma kontrasti.
Että koti oli samalla kadulla Presidentin linnan kanssa ja kuitenkin joinakin aamuina, kun aukaisin viidennessä kerroksessa kodin oven, tenu tuoksui ja virtsa valui vinttikerroksen rappusia pitkin.
Rappukäytävissä lämmittelivät katujen miehet.
Alle kouluikäisenä päädyin ajatukseen, että jos heille antaisi kylvyn ja puhtaat vaatteet, kaikki muuttuisi. Kuvittelin, että jos haju lähtee, lähtee myös kaikki paha. Roskapussin haju tuo vieläkin mieleen roskatynnyreihin viimeiselle aterialleen kokoontuneet katujen miehet. Haju tuo mieleen sen, mikä ei ole tervetullutta.
Isä tiesi, että osa niistä miehistä oli liian kovien kokemusten uhreja. Sotia käyneitä, sodan uhreja.
Ajattelin, että sodasta seuraa vääjäämättä hirvittävä alennustila.
Leikitään hienoarouvaa
Hän, hieno rouva, käveli joskus edelläni, kun aamulla kuljin kouluun. Ensin Laaksosen sedän lihakaupan ohi, vähän matkaa Mariankatua ylös, kampaamon ohi. Kukkakauppa ja laukkukauppa. Käännös Liisankadulle.
Korttelin liepeet olivat yhtä tuloerojen ilmentymää; minkkiturkkeja ja vanhoja villakangastakkeja. Rouvia, joilla oli rikkaat miehet ja sitten äitejä, jotka kävivät töissä.
Muutaman kerran olin aistivinani, että palvelun taso oli suorassa suhteessa arvoon, vaurauteen.
Minulle korostettiin, että sivistys ei ole ulkoisessa olemuksessa, vaan pään sisällä ja käytöksessä.
Silti me duunareitten lapset leikimme ”hienoarouvaa”. Se oli leikki, jossa turhanpäiväisyys päihitti sivistyksen.
Hienolla rouvalla oli tuoksu.
Ei rohdoskaupan pullon etiketin pyöreäksi punaposkitytöksi
Lähikorttelit olivat täynnä pieniä liikkeitä, joissa kaikissa oli oma erikoinen tuoksunsa.
Rohdoskauppa oli yksi parhaista. Kaupassa tuoksui yrttien, lääkekasvien ja voimajuomien sekoitus. Meidän porttikongista oli sinne vain parinkymmenen askeleen verran matkaa. Sieltä haettiin terveysjuomaa ruokahaluttomuuteni hoitoon. Kotona pystyi syömään, mutta leikkikoulun ja alakoulun ruokahetkissä haisi ällötys.
Rohdoskaupan Punaposki-pullon kyljen etiketissä hymyili terveyden perikuva - pyöreäposkinen tyttö. En edes halunnut sellaiseksi. Juoma tuoksui raudalle.
Kemikalioliike oli tuoksuparatiisi. Sieltä ostettiin ruusushampoota hiusten pesua varten. Omilla rahoillani ostin joskus äidille palan ylellisyyttä - Lux-saippuan. Muutoin meillä käytettiin vain Sunlightia.
Kuninkaallinen purppura ja puusepänverstas
Tanskan kuninkaan rintapastilleja sai Mariankadun Varubodenista. Tummanpunaisia, hienoja karamelleja. Rasiassa oli erikoinen avaamismekanismi ja itse karamelleissa tuoksui kuninkaallinen purppura, valtaistuinsali ja suitsukkeet.
Tuoksut yhdistyvät muistoissa kokonaisiin arvomaailmoihin.
Isällä oli työpaikka puusepänverstaassa Unioninkadun sisäpihalla. Unioninkadulla sijaitsi siihen aikaan Hyksin sisätautiklinikka. Verstaassa valmistettiin ja korjattiin sairaalan huonekaluja. Tuoksui puu, tinneri, liimat ja lakat. Eniten puu. Koko verstas tuoksui isälle. Siellä oli ehjäksi tekemisen tuoksu - kunnollisen ja oikean työn tuoksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti