Valo- ja muita olosuhteita

Olin tänä vuonna kolmessa joulutilaisuudessa. No .. neljässä, jos kvartetin pikkujoulu lasketaan mukaan. Kyllä se lasketaan.
Mielen päällä on nyt ensisijaisesti valot. Mutta myös toissijaisesti sekalainen "muu".

Neljä eri valaistusolosuhdetta.

Konsertti, jossa laulaa entinen tangokuningas sisaruksineen.
Lavalla on valot, mutta yleisö peittyy hämärään. Oikein hyvä. Yhteislaulun ajaksi valaistusta salin puolelle lisätään, mutta muuten voi ihmispoloinen olla näkymätön. Se on erittäin ja ihan kauheankin hyvä, sillä päällä sattuu olemaan yhdistelmä, joka toimii: liian lyhyt hame ja sukkahousuissa silmäpako. Pako alkoi, kun vasemman jalan talvisaappaan vetoketjun reuna osui oikean polven päälle.
Pitääkö sitä aina istua jalat ristissä!

Kirkko ja kauneimmat joululaulut.
Keskipohjalainen vanha kirkko, kynttilöitä ja - olen melko varma - tekokuusi! Kynttilöistä huolimatta kirkas valaistus, sillä kauneimmissa joululauluissa kaikki laulut lauletaan vihkosista, koska - siltä tuntuu - kukaan ei osaa enää tutuimpienkaan laulujen sanoja ulkoa. No, valaistus on perusteltu, mutta vie tunnelmaa. Edes kuoroesitysten aikana olisi voinut olla vähemmän kirkasta. No, mutta ei ainakaan tule kaamosmasennusta. Ei myöskään turhaa hitautta, sillä kanttorimme käsissä kauneimmat joululaulut kulkevat vikkeläään. Ylinopeussakot jos voisi antaa, niin lappunen ainakin Joulukirkkoon-kappaleesta. Se on se laulu, missä mainitaan Juhani ja Liisi, vesimalja, ruuna ja virsta vielä, karhuntalja ja sen semmoista. Luultavasti kanttorin jokavuotinen nopeusbravuuri, mutta veikkaanpa vain, että tänä vuonna tuli ennätys.
Kirkossa ei enää veisaa hitaanlainen pimeän pirtin kansa, vaan verkkainenkin isäntämies tempaistaan nopeaan tahditukseen pyhän kirkasvalohoidon alaisuudessa.

Yläkoulun joulujuhla.
Iso sali, jonka toinen puolisko sädehtii loisteputkiston kaikenpaljastavassa valkoisuudessa. Varojen puute, ajan rajallisuus ja ne muut mahdolliset syyt. Kuitenkin. Loisteputki on vääjäämättä paha tunnelmasyöppö. Eihän edes nolostunut murrosikäisen vanhempi pääse huomaamattomasti paikalleen livahtamaan.
Ja vähän laulamisesta. Jos juhlaan tulijoille on jaettu laulunsanat, niin yksikään kansankynttilä, vanhempi, mummo tai pappa ei enää osaa vanhaa tuttua laulua ulkoa. Lappusta tuijotetaan ja ulkoamuistamisen perinne katkaistaan näin myös koulun toimesta.

Pikkujouluillallinen paikallisen pikkukaupungin paikallisessa.
Istumme niin kutsuttuun loosiin. Miksiköhän sillä on sama nimi kuin vapaamuurareiden kokoontumispaikalla? En tiedä, mutta kuitenkin .. tällaisessa melko hämärässä osastossa oleskelemme. Pöydällä palaa kynttilä. Katselen aikani ruokalistaa, enkä näe mitään. Seinässä on himmeä lamppu, mutta joutuisin kurottamaan kvartetin yhden neljännesosan ylitse ylettääkseni viemään sekä ruokalistan että itseni valon tykö. Osin näkemistä vaikeuttaa se, että lista osoittautuu ruotsinkieliseksi. Vaihdan listaa kvartettimme bättre folkiin kuuluvan jäsenen kanssa, mutta edelleenkin näen vain kuvat. Jos ottaisin menun mukaan ja kävelisin vessaan, voisin siellä käsienpesualtaiden luona tutkailla talon illallistarjontaa.
...Eikä mulla ole huono näkö!
Tai no, ehkä vain en ole silmälasi-ihmisiä.