Jos se minusta olisi ollut kiinni, niin kvartettimme olisi laulanut yhdelle heistä.
Kaikki alkoi siitä, kun yhden Paavoista tiedettiin suunnittelevan vierailua entiselle kunnantalolle. Tämän entisen K:n kunnan väestöstä ainakin 97 prosenttia kutsuu rakennusta entiseksi kunnantaloksi. Menee muutama sukupolvi, ennen kuin uusi nimi otetaan käyttöön. Aluetoimisto – eihän siinä ole mitään vastakaikua.
Olin tutkaillut vaalikiertueaikataulua ja laskeskellut, että kovin on tiukkaan pakattu päivä. Hyvä jos keikkabussissa kerkiää kahden kylän välillä voikkuleivän haukata. Mikä siis olisikaan ehdokkaalle virkistävämpää kuin laulu. Olin kaavaillut kahta kappaletta. Heti tilaisuuden alkuun mielet ylentävä ”Sulle salaisuuden kertoa mä voisin”. Siinä se on rivien välissä poliittinenkin sanoma, jos niikseen tulee.
Mä yhä ihannetta vuotan, hän missä oisikaan.
Pakollisten puheiden ja kansa kysyy -osion jälkeen, kvartetti olisi sitten tyylillä saatellut ehdokkaan matkaan. Matalassa entisessä kunnantalon aulassa olisi kuultu neliäänisen soinnikas ”We'll meet again”.
Vain aivan hienovarainen kultivoitunut vihjaus ehkäpä linnanjuhlien kutsuvieraslistaa ajatellen.
We'll meet again, don't know where, don't know when, but I know we'll meet again some sunny day.
Jos niikseen tulee.
Mutta ei.
Mikään ei toteutunut.
Ei yllätys. Ei mielen ylennys, ei ihanteen vuottaminen, ei linnan juhliin pääsy eikä edes sunny day. Kolme neljäsosaa kvartetista estyi. Ja asian tiimoilla lähestyttiin jopa poliittista teemaa, kun ilmoille heitettiin, että jos yhdelle Paavolle lauletaan, niin sitten kahdelle muullekin. En ollut ajatellut asiaa näin vakavasti tasa-arvon kannalta.
Jos se vain minusta olisi ollut kiinni, niin ... yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti