Kierrätetty Mr Bones

(Kierrätän vielä yhden Makeeta-blogissani aiemmin julkaistun. Ainoa, mikä tässä postauksessa vaatisi päivittämistä on tuo itseluonnehdinta. Olen aivan liian väsynyt kirjariippuvaiseksi. Onneksi työ lakkaa nyt viikonlopun ajaksi häiritsemästä huveja ja pääsen taas Tuulen varjon pariin. Tosin viimeaikojen lukuvauhti on sen sorttista, että tulen viipymään varjossa erittäin pitkään. Sivu per ilta, sitten jo lamppuni sammuu.)



Fiktiivinen kirjailija C ja Mr Bones

Lyhyt kuvaus kuinka sellaiset päätyvät minulle

Kirja-addiktio lienee sanayhdistelmä, joka kuvaa tämän hetkistä tilaani. Kuten riippuvuuksiin yleensä, tähänkin liittyy tiettyjen toimintojen pakonomainen toistaminen. Asioiden kulkua edeltää usein kotona käytävä harmiton keskustelu:
Lähetääks ulos?
Joo.
Viedään noi kirjaston dvd:t samalla.
Joo.
Ei sit jäädä sinne olee.
Ei.
Kirjastossa asiat etenevät siten, että mieleen tulee ajatus nopeasti katsastaa uutuudet pyörillä varustetusta telineestä. Tuo houkutusten häkkyrähän on asetettu siihen heti silmänkantamaan. Siinä sitten katse nauliintuu johonkin verrattoman hienoon kirjan nimeen. Näin etenee asioiden kulku kohti päätepistettään kuljettaen kirja-addiktia hyllyväliköstä toiseen. Päätepisteessä hän asettaa päivän annoksen lainaustiskille, jossa laite lukee viivakoodit ja jonka jälkeen lukuoikeus siirtyy harmittoman lähtötilanteen henkilölle. Hänelle, jonka piti vain mennä talviseen ulkoilmaan kävelemään.


Kuka on fiktiivinen kirjailija C ?

Sattumalta C on Huonon vuoden päiväkirja -romaanin kirjoittajan sukunimen ensimmäinen kirjain.
J.M.Coetzee.
C:n esseet odottavat minua. Niiden kautta nobelisti "läpivalaisee nykymaailman tilaa armottomasti". Juuri noin takakansi lupaa.
Luvassa on vahvoja mielipiteitä.
Vaikea sanoa, onko kyseessä kirjailijan alter ego vai kuka.
C luotaa tunteiden jäljittelyä. Elämyksiä, jotka ovat matkittua todellisuutta ja eläytymistä. Luvassa on kritiikkiä kaikkea puolinaisesti mietittyä kohtaan. Ja kohde on laaja, koko länsimainen ajattelumaailma.
Kirjan rakenneratkaisu on ilmeisen hankala, mutta ehkä lopussa kiitos seisoo yhdessä siunauksen ja kirouksen, lumouksen ja häpeän kanssa.
Mutta Huonon vuoden päiväkirja saa odottaa, sillä ...

Because Mr Bones is here again.
Sympaattisen, uskollisen koiran ties kuinka mones comeback minun kotiini.

Paul Austerin Timbuktu on kertomus rentturunoilija Willy Christmasin elämän loppuosista. Enemmän vielä se on kertomus koirasta, joka ei puhu, mutta ymmärtää. Kirja on kuin yksinkertainen aikuisten satu, mutta se kätkee sisälleen kaiken tärkeän. Varauksettoman ystävyyden, kielen ja kommunikoinnin olemuksen ja tuonpuoleisen elämän. Kirja tarkastelee tapaa, jolla kulutuskulttuuri on muovanut sosiaalisia suhteita.
Ja entä sitten kirjan nimikkopaikka Timbuktu.

"Sinnehän ihmiset kuoltuaan menivät. Kun heidän sielunsa oli irtautunut ruumiista, ruumis haudattiin maahan ja sielu vilahti toiseen maailmaan. Willy oli jankannut tätä viimeiset viikot, eikä koiralla ollut enää epäilystäkään siitä että toinen maailma oli todella olemassa. Sen nimi oli Timbuktu, ja kaikesta mitä Mr Bones oli onnistunut päättelemään, se tiesi sen sijaitsevan keskellä jotain autiomaata, kaukana New Yorkista ja Baltimoresta, kaukana Puolasta ja kaikista muista kaupungeista, joissa he olivat reissuillaan käyneet. Kerran Willy oli kuvannut sitä ´sielujen keitaaksi´. Toisella kertaa hän oli sanonut: Siitä kohtaa, missä meidän maailman kartta loppuu, Timbuktun kartta alkaa. Jos aikoi päästä sinne, joutui ilmeisesti kulkemaan suunnattoman hiekan ja kuumuuden valtakunnan halki ja ylittämään loputtoman tyhjyyden. Se tuntui Mr Bonesista hirvittävän vaikealta ja epämiellyttävältä taipaleelta, mutta Willy vakuutti ettei se ollut, että koko sen matkan taittamiseen ei mennyt kauempaa kuin yksi silmänräpäys." (Timbuktu/Paul Auster/suom.Arto Virtanen)
Lähettänyt Salli Katriina klo 22.14 0 kommenttia