Seuraava kirjoitelma on siis jo kertaalleen ilmestynyt toisessa blogissani. Suokaa tämä seikka anteeksi.)
Laukustani ilmestyi Kurt Vonnegut ja Nukkavierun kodin Myyrä
Hyvä lukijani. Minulla oli vakaa tarkoitus tänään esitellä itseni. Kaikki se oleellisin eli vaatteet, vaatteet, vaatteet, meikit ja korut. Oliko jotain muuta. No, tottahan toki. Asukokonaisuudet ja kodin sisustusratkaisut. Ja merkit ja ostospaikat. Hyvä lukijani, oletko edes siellä. Oih ja voih, kuka lukee blogia, josta puuttuu päivän asu -postaukset.
Jos siellä jossain kuitenkin on teitä jokunen muutama, niin malttakaahan mielenne. Olen nimittäin niin innoissani tämän päivän löydöistä, että jo pelkästään niiden hypistely vaatii seurakseen kahvikupposen ja palan Fazerin tummaa suklaata.
Ja käyhän se esittely näinkin. Mutkan kautta.
Johdantoja, alkusanoja, esipuheita, takakannen tekstejä, selkämyksiä ja kansikuvia. Sanoja, sanoja, sanoja, lauseita, lukuja, otsikoita, ja sivuja sivukaupalla.
Kirjoja. Löysin luettuja ja lukemattomia kirjoja.
Kävin kirjastossa ja mieli on avoin kaikille niille ajatuksille ja tarinoille, joita jokut on vaivautuneet kirjaamaan ylös.
Lähdetään alusta. Itseäni vaivaava tyhjän paperin kammotus on tältä erää selätetty ja nythän sitten sanaa tulee solkenaan.
Siksi tähän hetkeen sopiikin esitellä juuri tämä kirja.
Aloittamisen taiat (Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi)
Kirjaan on poimittu neljäsataa aloitusta. Hyvien teosten aloituksia. Aloittamisen taiat kirjassa on itsessäänkin aloitus, ja aloituksen ja ensimmäisen luvun väliin jäävällä sivulla on sitaatti. "Mieheni, joka on tuomari, luki tämän alun ja sanoi että se on mahdoton ja naurettava."
Makeeta!
Olen myyty tälle alkujen kirjalle. Ja miten sattuukaan, että kirja alun alkaen aukeaa tällaisesta kohdasta.
"Minun piti tavata äiti kahvilassa lähellä merta."
Kirja, joka sisälsi tämän alun, löytyi joulun alla paikkakunnan pienen pienestä ja ainoasta kirjakaupasta. Ehdin tuskin vilkaista sitä ennen sen päätymistä ystävälle lahjaksi.
Tämän maailman tärkeimmät asiat.
Muistan alut.
Ja nimet. Mahdollisten maailmojen paikka, Vaaksan päässä taivaasta ...
Ihanaa, vähän niinkuin katselisi vitriinin kauniisti päällystettyjä leivosherkkuja.
Takaisin kirjastolaukkuun. Ainakin viidennen kerran saapuu kotiini Michel Tournier kuninkaineen. Kolmen kuninkaan kumarrus kuuluu joulun jälkimaininkeihin yhtä pitävästi kuin Ihmiset suviyössä kesän kukkeuteen.
Ei ole enää yllätys, että kuninkaita olikin neljä, mutta kirja on niin syvä ja yhdellä lukukerralla tutkimaton, että siihen täytyy palata tasaisin väliajoin.
Kurt Vonnegut: Maaton mies. Huolimatta siitä, että saan ikäviä väristyksiä sanasta essee, tämä esseekokoelma sopinee lukea. Kirja lähti mukaan ainoastaan yhdestä syystä. Pikaselailu pysähtyi sivulle 31, lukuun 3. Luin siitä seuraavat asiat;
"Nyt sitten luovan kirjoittamisen oppitunti. Ensimmäinen sääntö: Älä käytä puolipisteitä. Ne ovat transvestiitteja hermafrodiitteja eivätkä edusta yhtään mitään."
Hui. Kun jo aikoja sitten välimerkkiepävarmuuteni päivinä bongasin puolipisteen, olen sitä ahkerasti käyttänyt sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Paljon.
Anteeksi Kurt. Nyt se loppuu. Ei enää ikinä.
Melkeen ikinä.
En malta olla jäljentämättä tähän yhtä kirjan sitaattia.
"Peculiar travel suggestions are dancing lessons from God." -Bokonon
Minullekin on osunut muutama tanssitunti. :)
Kirjalaukussa on tiiliskivi. Tiiliskiviteos on siitä hyvä, että pelkästään sen ahkera kannattelu tuottaa lähes saman kuin käsien ensimmäinen asento balettitunnilla. No, ei aivan. Mutta kun Maailman runosydän tarjoilee minulle lähes nimikkorunon "Sally", kohoan korkeuksiin. No en ihan, mutta puolivarpaille, demi-pointe.
Englantilaisen Paul Durcan (suom. Janne Tarmio) Sally -niminen runo alkaa näin:
Sally, sinun kanssasi olin onnellinen.
Silti rautatieaseman likainen kahvila -
hetket ennen sarastusta tupakantuhkan ja kahvitahrojen
kirjomassa pöydässä -
oli kaikki mitä meillä oli yhteisestä kodista.
Vielä kaksi.
Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen Satupuu. Sitä on helppo kannatella. Ja pitää samalla itseään hetken pienenä tyttönä. Ja joskus kannattaa kannatella aikaa, jolloin ei vielä ollut kasaantunut liiaksi kannateltavaa tai kanneltavaa.
Sun pilviäsi paimennan
Prinssi Sebuses.
Katso, näin mä puhallan
puh-puh, näetkös auringon?
Se kultaomenasi on,
oi prinssi onneton!
Viimeinen esiteltävä laukun aarre on tarina Myyrästä, Rotasta, Mäyrästä ja Herra Rupikonnasta.
Kaislikko ei lakkaa suhisemasta. Pitää vain osata kulkea joen rantaan.
Kaislikossa suhisee Kenneth Grahame
Kuvitus Ernest H. Shepard
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti