Taikalaatikko

(Tämäkin ilmestynyt aiemmin Makeeta-blogissani, mutta tullut nyt lyhennellen siirretyksi tänne kuvaköyhemmälle puolelle.)

Aloitin eilen Günter Grassin romaanin Taikalaatikko.
Aloittamiseen oli muutamakin syy. Ja aivan kuten kaikki tekosyytkin, ne jotenkin tuulestatemmattuja, toisaalta lapsellisiakin.

Olen useasti kirjastossa pidellyt sitä kädessä ja ajatellut, että koska se kuuluu osana laadukasta proosaa sisältävään Tammen Keltaiseen kirjastoon, sen lukeminen pienentäisi hiukan sitä laatulukemisen lukemattomuuden määrää, joka on tähän mennessä päässyt syntymään. Hidas lukutapa pitkittää yksittäistä kirjanautintoa, mutta määrästä se on auttamattomasti pois.

Taikalaatikko on Keltaisen kirjaston kolmessadasyhdeksäskymmeneskahdeksas kirja, enkä edes uskalla ajatella montako laatuteosta noihin keltaisiin kansiin on vielä senkin jälkeen puettu. Mutta, nyt on kova takaa-ajo päällä.

Jos vain olisinkin tajunnut aikanaan aloittaa jostakin, ihan mistä tahansa, muusta kuin Vanhus ja meri, olisin jo paljon pitemmällä. Tuo kuuluisa klassikko teki niin suuren kynnyksen keltakantisia kohtaan, että vasta Calvinon Jos talviyönä matkamies korjasi tilanteen.
Ehkä tämä oli liian mustavalkoisesti sanottu. Olinhan jo vuosia sitäkin ennen ihastunut ikihyväksi Paul Austerin Timbuktuun ja Tammen keltaiseen sekin kuuluu.

Tässä nyt vaan tulee mieleen, että mikä järjen riemuvoitto oli luetuttaa yläasteen seitsemäsluokkalaisilla Hemingwayn kertomusta kalastajasta, joka sivutolkulla taistelee kalan kanssa. Jos edes olisin ollut poika, jos edes olisin ollut joku onkimatoharrastaja tai muu virveli- ja venefani, mutta kun ei. Juuri 13-vuotiaana kaikki kiinnostava lukuanti tuli Suosikista ja proosapuoltakin parhaimmillaan edusti Harlekin-sarja. Niin että lue siinä sitten Vanhus ja meri. Kaikki kirjan sisään ladattu syvä sisältö meni ihan helmiksi sioille.
Joskus tulee vielä se päivä, että luen sen uudelleen.

Harrastan kuvien näppäilyä. Kyllä, juuri sitä. "Ota kuva, Salli".
"Näppää kuva, Marieechen", huutaa kirjailija ystävättärelleen.

Ote Taikalaatikko romaanista:
... niin Mariechen lupasi: "Joskus minä näytän teille, miten siinä käy, kun jää jäljelle, on vähän vinksahtanut ja näkee sellaista mitä ei ole olemassakaan, ainakaan vielä. Sitä paitsi te olette nyt ihan liian pieniä ymmärtämään ja liian nenäkkäitä ettekä suostu uskomaan, mitä kaikkea minun laatikkoni sylkäisee sisuksistaan, kun sille päälle sattuu ..."

Siinä syyt.
Ja ehkäpä jonain kaukaa häämöttävänä tulevana iltana, läheiseni, ystäväni ja tuttavani vilkkaasti keskustellen muistelevat ällistyttäviä minunkin ihmeotoksiani.
:)

ps. Kirja on niin ihmeellinen kollaasi, että huh! Lopputuloksena saattaa olla läpivalaistuminen.